ANTAMINEN

Jos katsot elämän kokonaisuutta, huomaat, että jokainen elävä olento on olemassa jotakin toista varten. Jokainen organismi on kuin tunneli. Toisesta päästään se ottaa vastaan, toisesta päästään se antaa. Päidensä välillä se muuttaa vastaanottamansa sellaiseen muotoon, että jokin toinen organismi kykenee ottamaan sitä vastaan. Tässä antamisessa ja vastaanottamisessa ei ole valinnanvaraa; siinä ei ole vaihtoehtoa. Antamista on tapahduttava, niin kuin myös vastaanottamista on tapahduttava.

Jos antamista ja vastaanottamistä ei tapahdu, seuraa ensin tiedottomuus ja sitten kuolema. Jos yrittäisit estää mitä hyvänsä olentoa antamasta tai vastaanottamasta, tuolla samaisella teolla sinä kutsuisit tiedottomuuden tai kuoleman sen luo. Sillä tiedottomuus on kaikkien aivoilla varustettujen olentojen toiseksi viimeinen tarve, ja kuolema on kaiken tiedottoman elämän viimeinen tarve.

Miksi niin usein silloin, kun annat toiselle ystävällisin elein ja hymyin, tunnet samalla itsekkyyden piston, ja tiedät, että et tosiasiassa haluaisikaan antaa?

Miksi silloin, kun joku antaa sinulle, huomaat usein, että kiitoksesi ryöppy ei sisälläkään sitä vilpittömyyttä, jota sanoillasi ilmaiset? Että jostakin kummasta, lähes pelottavasta syystä se ei liikuta sinua lainkaan, ja voisit aivan yhtä hyvin vain kävellä tiehesi?

Maailmankaikkeuden rikkomattoman lain alaisena sinun on otettava vastaan se, mitä tarvitset, ja se, mitä tarvitset, ei ole sitä, mitä kuvittelet tarvitsevasi. Tämä vuorovesi ei tunne yksilöitä. Mielesi löytää aina syyn antamiselle tai vastaanottamiselle. Se sanoo sinun halunneen antaa, tai että olit typerä antaessasi, etkä tule tekemään sitä uudelleen. Mutta elämän valtavassa virrassa se tosiasia on ja pysyy, että sinulla ei ollut vaihtoehtoa.

Sellaisena hetkenä, jolloin mielesi kuvittelee, mitä sinun tarpeesi ovat, tai kun se kuvittelee sinun antavan jotain oman valintasi perusteella, voit kokea itsessäsi tekopyhyyden valheen. Sen hetken ajan, jos näet sen, sinä olet tietoinen.

Osoitat kiitollisuutta, koska mielesi sanoo: 'Jokainen samassa asemassa oleva olisi kiitollinen.' Kiitollisuus on, mutta se on robotti-mielen tuolla puolen - vaikkakaan ei kokemisen tuolla puolen.

Kiitollisuus on tila, joka voi olla olemassa vain silloin, kun antaja antaa siksi, että hän kuolisi ellei antaisi; ja vastaanottaja saa siksi, että hän kuolisi ellei saisi. Tuolla hetkellä kumpikaan heistä ei ajattele eikä puhu eikä tunne olevansa antaja tai ottaja. Kokemus on pyhä, koska tuossa hetkessä kumpikin saa osakseen rakkautta.

Kaikki elämä alkaa auringosta. Aurinko paistaa ja antaa itsestään; sillä ei ole vaihtoehtoa. Auringon lämpö haihduttaa veden, pilvet kasaantuvat, ja kun ne tulevat liian raskaiksi, ne antavat itsestään satamalla. Ilman on annettava itsestään ihmisruumiille hengityksenä, ja hengittäessään ihminen muuntaa hapen hiilidioksidiksi antaakseen sen puille, jotta ne voisivat hengittää oman tarpeensa ja elämällä muuntaa sen takaisin hapeksi, jotta ihmisruumis saisi hengittää jälleen. Maan on annettava itsestään puille ja ruoholle, ja ne antavat puolestaan itsestään eläimille ja linnuille, jotka antavat itsestään ihmiselle. Ja kun kaikki olennot kuolevat, niiden on palattava ravitsemaan maata; ja maa vastaanottaa ja antaa, jotta kaikki olennot voisivat vastaanottaa ja antaa - kenelläkään ei ole vaihtoehtoa.

Kaikista luoduista olennoista yksin ihmisellä on kyky antaa omasta valinnastaan se, mitä koko luomakunta odottaa; se, jonka vain ihminen voi antaa - herännyt tietoisuuden tila.

Tietoisuuden antamisessa on kysymys ainoastaan tietoiseksi tulemisesta, heräämisestä. Mutta ihminen tahtoo erottaa ihmiskunnan muusta luomakunnasta eikä hän anna tietoisesti mitään muille paitsi itselleen. Vaikka hän on vastaanottanut luomakunnalta ja on kykenevä antamaan sille kaikesta arvokkaimman tietoisuuden lahjan, luomakunnan viimeisen tarpeen, hän valitsee olla antamatta sitä. Siten, olemalla antamatta elämällään mitään muille kuin itselleen hän ylläpitää ikuisesti itsekkyyttä ja tietämättömyyttä tällä planeetalla.

Elämän rangaistus sille, joka ei anna tai vastaanota tietoisesti, on tiedottomuus. Niinpä ihminen, niin kuin kaikki muutkin olennot, on tiedostamaton. Koska tiedottomuus on kaikkien aivoilla varustettujen olentojen toiseksi viimeinen tarve, ja koska kuolema on kaiken tiedottoman elämän viimeinen tarve, on kaikki tiedostamaton elämä kuolevaista, mukaanluettuna ihminen sellaisena kuin hän on.

Kun ihminen löytää uudelleen vaihtoehdottomuuden totuuden, hän alkaa tuntea itsensä. Hän alkaa herätä, tulla tietoiseksi. Hän alkaa nähdä elämän sellaisena kuin se on eikä sellaisena kuin hän kuvittelee sen olevan ajattelemisen ja kuvittelemisen tiedostamattomassa olotilassa. Hän alkaa antaa, ja mitä enemmän ihminen antaa epäitsekkäässä pyrkimyksessään tuntea itsensä, sitä tietoisemmaksi hän tulee.

Tietoinen ihminen on kuolematon ihminen. Tietoinen ihminen antaa luomakunnalle tavalla, johon mikään muu olento ei pysty, ja hän on kuoleman ulottumattomissa.

Mutta ei hyödytä mitään, että minä vain sanon tämän. Sinun on nähtävä se, oivallettava se itse.

 

© The Barry Long Trust

Ote Barry Longin teoksesta Itsetuntemus.