ITSETUNTEMUS JA KÄRSIMINEN

Itsetuntemus ei ole faktatietoa. Ihminen voi matkustaa ympäri maailmaa
tai tutkia erilaisia asioita yliopistossa ja silti olla kykenemätön
näkemään totuutta.

Itsetuntemus kohoaa siitä, että ihminen on käynyt lävitse tosiasiallisen
kokemuksen - todellisen, eikä opitun - ja kärsinyt oikein.

Useimmat ihmiset kärsivät väärin. Väärä kärsiminen on sitä, että uskot
menettäväsi jotain tai jääväsi paitsi jostain. Se on sitä, että valitat
muille ja syytät muita siitä, mitä sinulle tapahtuu. (Sinä menetät
jotain ainoastaan siksi, että et enää tarvitse sitä.)

Toinen esimerkki väärästä kärsimisestä on kysymys: 'Miksi tämä tapahtuu
minulle?' Kuulet usein televisiouutisissa järkyttyneiden katastrofien
uhrien kysyvän: 'Kuinka voi olla olemassa jokin Jumala, kun tällaisia
asioita tapahtuu?'

Väärässä kärsimisessä ei ole mitään hyveellistä; se on kivuliasta, ja
se toistaa itseään loputtomiin eri muodoissa ja erilaisina olosuhteina.
Ihmiset, jotka kärsivät väärin, kärsivät kerran toisensa jälkeen kunnes
he oppivat oman kokemuksensa kautta - väärän kärsimyksen tuottaman
tuskan vuoksi - kärsimään oikein. Oikeasta kärsimisestä kohoaa sen
sijaan itsetuntemus, joka antaa meille lahjan nähdä totuus.

Oikea kärsiminen on sitä, että kun menetän jotain tai jään jostain
paitsi, teen sen valittamatta tai syyttämättä asiasta ketään muuta.
Tiedän sisälläni - vaikkakin ajoittain vapisevalla epävarmuudella - että
se, mitä tapahtuu, on jotakin, joka minun täytyy kohdata horjumatta.
Tavalla tai toisella olen tietoinen siitä, että minä olen - ja että
minun täytyy olla - itse vastuussa tapahtuneesta. Vastuullisuus
tarkoittaa sitä, että vastaan tapahtumiin ikään kuin olisin olemassaolon
syy. Ja se on totuus.

Toisin sanottuna oikea kärsiminen ei erota minua toisista, jolloin
syyttäisin heitä omasta tilastani, vaan se asettaa minut muiden joukkoon
siten, että en yritä ujuttaa omaa onnettomuuttani jonkun toisen ihmisen
tai asian ylle ja siten lisätä onnettomuutta maan päällä.

Itsetuntemus on sananmukaisesti itsetuntemusta, mutta väärän kärsimisen
harjoittaminen on saanut aikaan sen, että sana tulkitaan väärin.
Itsetuntemus on itsen tuntemista. Ja kaikki itse on tietämättömyyttä.

Kun alan tuntea itseni, alan tuntea oman tietämättömyyteni. Minä
irtaannun siitä. Näen, että minun olisi säälittävää ja vastuutonta
syyttää muita omasta onnettomuudestani. Näen, että minun onnettomuuteni
on omaa tietämättömyyttäni, omaa itseäni. Ja nähtyäni sen minä luovun
siitä. Minä näen nyt totuuden. Olen nähnyt oman itseni lävitse sen, mitä
joku toinen ihminen tai asia on näennäisesti tehnyt minulle. Näen osasen
lävitse kokonaisuuteen. En välttämättä näe asiaa dramaattisesti, mutta
näen, että elämä tai olemassaolo on siinä kokonaisuudessa, jonka kaikki
osaset yhdessä muodostavat. Olen nyt oikeassa suhteessa ympäristööni.
Olen virittäytynyt osaksi kokonaisuuden harmoniaa tai ottanut oman
paikkani siinä - olkoonkin, että toistaiseksi soin siinä vähäpätöisenä
tai tuskallisena sointuna.

Totuudessa tämä merkitsee sitä, että kun olen kärsinyt oikein tarpeeksi
kauan, eli erkaantunut riittävästi omasta tietämättömyydestäni, minä
voin nähdä karman mysteerin - sen, kuinka menneisyyteni toistaa itseään
olemassaoloni olosuhteissa. Näen, että minulle ei voi tapahtua
olemassaolossa yhtään ainutta asiaa, jota en olisi itse saanut aikaan
omalla menneellä asenteellani tai suhtautumisellani elämään. Näen, että
minä teen kaiken, ja että minä olen kaikki.

Oikean kärsimisen kautta syntynyt itsetuntemus avaa lopulta tien
oikealle olemassaololle ja oikealle olemiselle. Oikea olemassaolo
merkitsee sitä, että olemassaolon voimat ja ristiriidat eivät enää
työntele minua ympäriinsä, vaan että koko minun olemassaoloni alkaa
palvella minua. Oikea oleminen merkitsee sitä, että otan osaa
kokonaisuuden harmonian luomiseen, ja sitä kautta minulla on tieto
voimasta, joka ylittää itsen rajat.

 

© The Barry Long Trust

Englanninkielinen artikkeli Self-Knowledge and Suffering, ote kirjasta Barry Long's Journal Number Two.